perjantai 13. joulukuuta 2013

5-2 dieetti

Olemme noudattaneet tämän syksyn mieheni kanssa 5-2 dieettiä. Siinähän syödään viitenä päivänä viikossa normaalisti ja "paastotaan" kahtena päivänä viikossa 500-600 kalorilla päivä. Odotettavissa pitäisi olla painonlaskun lisäksi merkittäviä terveyshyötyjä ns. elintasosairauksien, kuten 2. tyypin diabetekseen sairastumisriskin pienenemisen muodossa.
Meillä on painoa lähtenyt tasaisesti, minulla n. 1kg kuukaudessa, miehellä vähän enemmän. Terveyshyödyistä on vaikea sanoa. Itselläni sokerit ja verenpaineet kun ovat olleet ennenkin kunnossa ja miehellä on jo lääkitys verenpainetautiin ja diabetekseen. Kun paino putoaa tarpeeksi niin toki varmasti niistä eroon pääsee, mutta ylipainoa vielä on. Yksi selkeä hyöty minkä itse olen havainnut on se, että paastopäivien jälkeisinä öinä on nukuttanut paljon paremmin kuin normaalisti. Minullahan on pitkään ollut uniongelmia ja olen joutunut lääkkeiden avulla nukkumaan enkä ole aina siltikään saanut nukuttua. Siinä mielessä ei mikään vähänpätöinen hyöty siis.
Dieetin pitäminen on ollut melko helppoa. Välillä on toki vaikeampia paastopäiviä, mutta pääsääntöisesti ne menevät omalla painollaan. Olen syönyt paastopäivinä lähinnä keittoja, salaatteja ja puuroa. Lisäksi olen juonut kahvia, teetä ja sokeritonta mehukeittoa. Vettä myös tietysti. Yleensä olen juonut aamulla pelkkää teetä, päivällä syönyt pienen annoksen puuroa ja illalla salaatin/keiton. Ennen nukkumaan menoa vielä ehkä riisikakku tai pari.
Suosittelen siis kyllä :)
Tässä vielä tuo Mosleyn kirja aiheesta. On aika asiatyyliin kirjoitettu, enkä ole itse jaksanut ihan kokonaan lukea. Siitä löytyy kyllä kaloritaulukkoja yms. mitkä saattavat helpottaa dieetin aloitusta. Lisäksi on tietoa dieetin terveysvaikutuksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti