maanantai 24. helmikuuta 2014

Superviikonloppu

Mennyt viikonloppu oli kyllä kiva, tosin myös rankka. Tämä maanantaipäivä onkin mennyt lepäillessä ja paastotessa viikonlopun turvotuksia pois :)

Perjantaina olimme M:n kanssa Hartwallilla Michael Bublén keikalla. Oli mahtavaa. Erityisesti pidin pääesiintyjää lämmitelleestä acapella-bändi Natural Sevenistä. Itse Bublékin oli toki hyvä, mutta odotukseni taisivat olla vielä korkeammalla ja hetkittäin jäin vähän kylmäksi. Toki todellisia huippuhetkiäkin oli, jotka täyttivät kaikki odotukseni. Kotiuduimme siinä puolenyön aikaan ja lauantaiaamuna nousin viideltä lähteäkseni lauantaiksi Turkuun, jossa oli harrastukseeni liittyvä tapahtuma. Turusta kotiuduin siinä yhdeksän pintaan lauantai-iltana.

Sunnuntaina kävimme brunssilla Korjaamolla. Siellä oli ranskalainen teema ruoissa. Vaihtoehtoja ei ehkä ollut ihan niin paljon kuin esim. Fazerilla, mutta kaikki oli aivan mielettömän hyvää. Erityisesti mieleen jäivät Nizzan salaatti, kana, hunajalla ja myslillä maustettu jogurtti ja Tarte Tatin. Paikkana Korjaamo oli ihanan rauhallinen ja tilava ydinkeskustan brunssipaikkoihin verrattuna. Syötyämme kävimme vielä Kaivarin Kanuunassa eli kirpputorilla katselemassa, mutta mitään ei tällä kertaa löytynyt.

Noista ruoista kirjoittaminen tuntuu suorastaan ylivoimaiselta näin paastopäivän iltana. Taidan siirtyä tästä lusikoimaan keittoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti