perjantai 11. heinäkuuta 2014

Pärnu 2014

 Pärnussa ollessamme sää oli viileä, mutta onneksi ei satanut. Oikeastaan sää oli aika hyvä juuri kaupungilla kävelyyn ja katseluun. Rantakeli ei toki ollut, mutta merivesikin oli 13 asteista, joten eipä sitä ainakaan uimaan olisi mennyt vaikka olisi ollut hellekin.. Ylläolevassa kuvassa näkyy majapaikkamme Viiking kylpylähotelli ja sen ympäristöä.
 Päiväohjelmaksemme muodostui aamiainen, kävelyä rannalla/kaupungilla/shoppailua, päiväkahvi, kävelyt jatkuu.., ja päivällinen jossain kivassa paikassa. Päivällisen jälkeen tuli joko vetäydyttyä huoneeseen rentoutumaan ja kylpemään tai istuttua hotellin terassilla vielä jonkin aikaa. Kuva kävelykadulta.
Tässä näkyy sää oikeastaan aika hyvin. Ei tosin ehkä ihan noin pilvistä ollut ihan koko aikaa välillä saattoi vähän aurinkokin pilkahdella.
Sitten itse asiaan, eli ruokien pariin :) Tässä valkosipulileivät Steffanissa. Steffani on italialainen ravintola/pizzeria, jossa on Pärnun paras hinta-laatusuhde. Sen ovat kuitenkin muutkin huomanneet, joten lähes aina sinne on myös jonoa..:) Vinkkinä vielä, että tuo viini oli erinomista,ainakin meidän makuun.
Pääruoka Steffanissa Pipra Ranchero eli härkäruukku. Namskis! Hintaa annoksella kuusi eroa ja risat.
Steffanin omenapiirakka. <3
Jahtiklubilla sisäfilettä viimeisenä iltana Pärnussa. Ihan hyvää, mutta hinta-laatusuhteeltaan ei kovin kummoista.
Vietimme Pärnussa siis kolme yötä, jonka jälkeen suuntasimme Tallinnaan. Siitä lisää seuraavassa postauksessa :) Harmitti vähän kun lähtöpäivänä Pärnussa alkoi juuri hansapäivät, joka olikin yllättävän iso tapahtuma. Toisaalta kaupunki varmasti täyttyi niiden myötä vähän liikaakin..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti