torstai 11. joulukuuta 2014

Kanakeitto

 Taas pukkaa ruokaohjetta:)
Sinänsä näissä ei ole mitään erikoista, mutta helppoja arkiruokareseptejä tarvitaan aina ja itselleni ovat aina kaikki vinkit tervetulleita, joilla voi saada vaihtelua arkiruokapöytään. Tätä ohjetta voi muunnella vaihtelemalla kasviksia. Itse teen aina ison kattilallisen kerrallaan ja pakastan keittoa annosrasioihin vieläkin kiireisempien päivien varalle.
Meillä tätä syödään paastopäivän pääateriana usein.

Eli siis viiden litran kattilalliseen tarvitaan:

1kg broilerin filettä (rintafileet tai suikaleet käyvät)
n. 2kg vihannespakasteita (tai tuoreita vihanneksia ja perunaa pilkottuna)
400g sulatejuustoa
4 kanaliemikuutiota
Mausteita maun mukaan (timjami, mustapippuri, paprikajauhe..)

Kuumenna noin 2 litraa vettä kiehumispieteeseen ja lisää liemikuutiot.
Lisää sellaiset juurekset ja vihannekset, joilla on pidempi kypsymisaika.
Odota, että vesi on taas lähes kiehuvaa.
Lisää pieneksi leikatut broilerpalat. Itse leikkaan yleensä saksilla.
Lisää sulatejuusto pieninä paloina ja sekoittele niin, että se sulaa. Mausta keitto.
Anna hautua niin kauan, että kasvikset ja kanat ovat kypsiä.
Lopuksi lisää hemapat tai muut nopeasti kypsyvät kasvikset ja kuumenna vielä kerran.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti