sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Pääsykokeet 2015

Kävin siis tänä keväänä tekemässä kahdet eri pääsykokeet eri kaupungeissa. Ensimmäisenä olivat vuorossa molekyylibiotieteiden pääsykokeet Helsingissä ja seuraavana päivänä matkustin Turkuun biolääketieteen pääsykokeeseen. Hakulomakkeelle sijoitin myös toiveeni juurikin tuossa järjestyksessä lähinnä opiskelupaikan sijainnin perusteella..

Etukäteen ajattelin, että biologia olisi hyvin hallussa, mutta kemiasta en osaisi juuri mitään, etenkään laskuja :) Valmistautumiseni suurin virhe oli ehkä se, että ajattelin etten katso aiempien vuosien kokeita ollenkaan vaan luen koko aluetta parhaani mukaan ja katson, mihin se riittää. Lukion biologian kurssejahan on kaikkiaan viisi joista näissä kokeissa olisi tarvittu maksimissaan kolmea. Ykköskurssilta ja kolmoskurssilta kun ei kysytty mitään.. Sen sijaan vitoskurssiin ja etenkin geenitekniikkaan olisi kannattanut panostaa. Tämähän tietysti tuntuu näin jälkikäteen ihan itsestäänselvyydeltäkin.. Kemiassa kysymykset olivat tasaisemmin jakautuneet koko lukion oppimäärään, eikä vitoskurssin laskujakaan ollut kovin paljoa, vaikka niillä oli vähän etukäteen peloteltukin..

Kokeet toki poikkesivat toisistaan aika paljonkin. Mielestäni Turun biolääketieteen koe oli huomattavastikin helpompi kun etukäteen ajattelin. Siinä oli suhteellisen paljon monivalintakysymyksiä ja esimerkiksi kemian laskut pystyi osin päättelemään/veikkaamaan jos ei osannut laskea. Lisäksi kysymykset olivat osin sellaisia, mihin osasin vastata työkokemuksellani/elämänkokemuksellani, vaikka en olisi lukion kirjoja avannutkaan. Sen sijaan Helsingin kokeissa ei tällaista mahdollisuutta ollut ja en uskokaan, että Helsinkiin pääsy olisi mitenkään mahdollista. Turun tuloksia sen sijaan pitää kyllä jännittää loppuun asti.. Laskeskelin, että pisteeni ovat vähintään juurikin edellisten vuosien sisäänpääsypisteiden tuntumassa. Tosin vaikutti siltä, että tänä vuonna valintakokeessa oli edellisvuosia enemmän osallistujia..

Niin tai näin, antoi tämän kevään pääsykoerundi paljon itseluottamusta tulevaisuuteen. Kokeet olivat tosiaan helpompia kuin luulin ja uskon, että minulla on mahdollisuus päästä sisään myöhemmin jos se ei tänä vuonna onnistunut.. Voisin kirjoittaa vielä erikseen postauksen pääsykokeisiin valmistautumisestani ja mitä olisin tehnyt toisin.


perjantai 5. kesäkuuta 2015

Ai mitäkö olen puuhaillut?

 Kevät on kulunut paljolti näillä käytävillä. Eli Töölön Yhteiskoulun aikuislukiossa. Opiskelin siis biologiaa ja kemiaa pääsykokeita varten. Voin suositella kaikille. Jos ovet eivät tänä keväänä aukene haluamiini opinahjoihin nähdään minut todennäköisesti täällä taas ensi keväänä. Kuka tahansa voi siis ilmoittautua opiskelijaksi aikuislukioon. Aineopiskelijoilta peritään pieni lukukausimaksu, jolla saa sitten ottaa niin paljon eri kursseja kuin ehtii ja jaksaa.

Tokihan opiskelijat olivat pääsääntöisesti nuoria, mutta joukossa oli myös varttuneenpaakin väkeä, eikä 37-vuotiaan tarvinnut tuntea itseään kovin "tädiksi" :)
 Kemiassa tehtiin myös kokeellisia töitä.
Bilsassa mentiin perinteisempään malliin..