lauantai 17. kesäkuuta 2017

Raskausviikot 19-27

2. kolmannes meni pitkälti sitä keskiraskauden hehkua ja tarmokkuutta odotellessa. Lopulta jouduin toteamaan, että eipä vaan tainnut olla mun juttu.

Vaivana alkoivat lisääntyvässä määrin olla liitoskivut, pahiten kipeytyi oikea lonkka. Lisäksi alavatsakipuja oli varsinkin ilta-aikaan. Käytin tukivyötä ja aloin taas joogata kipujen salliessa. Yogaialla alkoi onneksi lempiohjaajani vetämänä äitiysjooga. Jooga tuntui vähän jopa auttavan kipuihin tai ainakin joogan jälkeen seuraava päivä oli usein parempi. Kivut muutenkin vaihtelivat todella paljon. Yhden huonon viikon jälkeen aloin jo vääntämään itkua, että joudun jo sairaslomalle, mutta sitten seuraavalla viikolla ei ollutkaan taas mitään kipuja.

Toinen ongelma oli kova väsymys. Väsymys oli paljon pahempaa kuin ensimmäisellä kolmanneksella. Se liittyi varmaan suurelta osin hemoglobiinin laskuun ja toisaalta unettomuuteen. Hemoglobiini asettui itselläni 120 paikkeille, joka kaiketi on raskaana olevalle varsin erinomainen. Minulla kuitenkin on hb ollut yleensä lähempänä 150, joten lasku tuntui voinnissa. Yöt nukuin myös huonosti. Jotenkin tuntui että aistit herkistyivät siten, että heräsin pieninpäänkin ääneen ns. hiuksenkin putoamiseen lattialle. Yleensä sain iltayöstä nukuttua, mutta pahimmillaan heräsin jo klo 2-3 saamatta enää unta. Töissä kävin kuitenkin koko ajan, yhtään sairaslomapäivää ei ollut tähän mennessä raskausaikana kertynyt.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Rakenneultra

Jännittävääkin jännittävämpi rakenneultra tehtiin meille viikoilla 20+4. Jotenkin tähän menessä olin jo tottunut raskauteen ja liikkeitäkin tuntui, joten suurimmat pelot olivat haihtuneet ainakin sen suhteen, onko vauva hengissä. Toki edelleen olin varautunut ja erilaiset rakennepoikkeavuudet risteilivät mielessä. Myös sukupuoliasia toki mietitytti, vaikkakin jotenkin varma olo tytön suhteen olikin.

Itse ultra toteutettiin vatsan päältä naistenklinikalla. Vauva oli todella rauhallinen ja kaikki saatiin kerralla tutkittua ja näkyvyys oli hyvä. Ultraaja kertoi koko ajan, mitä ruudulla näkyi ja mitä sieltä katsottiin. Oli kiehtovaa nähdä niin tarkasti esimerkiksi sydämen lokerot ja suuret suonet ja tuli itsellekin luottavainen olo. Kaikki siis oli niinkuin pitääkin, eikä kontrolliultrakäyntejä tullut minkään asian suhteen. Painoarvioksi tuli 390g.

Lopuksi kätilö kysyi, halutaanko tietää sukupuoli. Ultrassa näkyi selvästi poikavauva. Pakko myöntää, että päällimmäisenä tunteena oli pettymys. Olin itselleni todella vihainen näistä tunteista. Siis minä, jolla raskautuminen oli kestänyt vuosikausia ja keskenmenokin takana ja nyt olisi terve vauva tulossa olin pettynyt lapsen sukupuoleen. Tätä tunnemylläkkää kesti ehkä viikon verran, jonka jälkeen tunteet tasaantuivat ja poikavauva alkoi tuntua pikkuhiljaa luontevalta asialta.