Viikolla 33 alkoi tuntua siltä, että hyvää nukkuma-asentoa ei enää öisin löytynyt ja väsymys ja kivut alkoivat olla sitä luokkaa, ettei töihin enää olisi jaksanut mennä vaan pelkkä ajatuskin lähinnä itketti aamuisin. Jalat myös välillä kantoivat varsin huonosti kun oikeassa lonkassa olleen kivun lisäksi vauvan pää painoi alas ajoittain ja iskiasvaivaakin alkoi olla. Jäin siis sairaslomalle äitiyslomaan asti, jonka alkuun siis oli enää pari viikkoa. Päätöksen jälkeen tuntuikin siltä että oli korkea aika, koska sain myös rytmihäiriöepisodin, joka tosin jäi sitten yhteen kertaan. Myös hengenahdistus taas paheni.
Se, ettei töihin tarvinnut enää raahautua, kuitenkin helpotti. Ei tarvinnut enää yökausia tuskailla aamuheräämisiä, eikä töissä jaksamista. Kivutkin helpottivat, kun sai levätä. Tosin luonteeni ei ehkä varsinkaan alkuun antanut periksi riittävää lepoa, vaan aika kului rästihommien parissa kotona. Etukäteen ajattelin, että aikaa olisi vaikea saada kulumaan, mutta päiväthän kuluivat kuin siivillä ja työpaikkaa ei enää viikon jälkeen muistanutkaan. Raskaushormonit ovat ihmeellinen asia.. Pikkuhiljaa myös ajatus siitä, että vauva on tähän talouteen saapumassa, alkoi saavuttaa minunkin aivoni ihan tosissaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti